Aihe: uutiset

Meidän nimi on RedGo

Falck Hinaus- ja tiepalvelut on vaihtanut nimensä RedGo:ksi. Norjalainen vakuutusyhtiö Gjensidige osti aiemmin tänä vuonna Falck Hinaus- ja tiepalvelut tanskalaiselta Falck-konsernilta. Tämän seurauksena yrityksen virallisena nimenä on 1.5.2022 alkaen toiminut RedGo.

Syys 16, 2022 08.49 EEST

Vaikka virallinen nimi on muuttunut, näytämme ulkoisesti Falckilta vielä jonkin aikaa. Muun muassa ajo-neuvokaluston uudelleenteippaus on iso tehtävä, joka luonnollisesti tulee viemään aikaa.

Omistajan muutoksella ei ole seurauksia asiakkaillemme – palvelemme kuten ennenkin, 24 tuntia vuoro-kaudessa.

Gjensidige on omistautunut hinaus- ja tiepalveluun

Gjensidige Forsikring on Norjan suurin vakuutusyhtiö ja yksi johtavista Pohjoismaissa ja Baltiassa. Falck Hinaus- ja tiepalveluiden osto johtuu strategisesta halusta tarjota asiakkaille entistä monipuolisempia autoiluun liittyviä palveluita.

Lyhyellä aikavälillä asiakkaamme eivät koe muutoksia liiketoiminnassamme. Pidemmällä aikavälillä ha-luamme tarjota uusia ja jännittäviä ratkaisuja.

Tämän takia valitsimme nimeksi RedGon

Uuden nimen valinta tapahtui perusteellisen prosessin avulla. Olemme erityisesti korostaneet, että nimen tulee olla helppokäyttöinen kaikissa toimintamaissamme, Pohjoismaissa ja Baltiassa. Sen tulee olla sopusoinnussa monien vuosien aikana muodostuneen toiminnan kanssa. Vaihdamme ajoneuvojen ja rakennusten ulkoasun uuden brändin mukaiseksi heti, kun se on käytännössä mahdollista. Tämän jäl-keen aloitamme uuden tuotemerkin tunnetuksi tekemisen.

Muutos koskee vain Falck Hinaus- ja tiepalveluita. Tämä ei vaikuta Falck Global Assistanceen.

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä asiakaspalveluun p. 09 37 477 377

Liiketoimintayksikkö Hinauspalvelu